Kiertopalkinto

Studio Elsa
Premiär 2.9.2008
noin 2 t väliaikoineen
26 e

OBS! Inte längre i repertoaren!

Rooleissa: Jonna Järnefelt, Cecilia Paul, Leena Uotila

Suomennos: Liisa Ryömä

Ohjaus: Raila Leppäkoski

Lavastus: Antti Mattila

Puvut: Maija Pekkanen

Valosuunnittelu: Jan-Erik Pihlström

Äänisuunnittelu: Saku Korosuo

Galleri

Vaaleatukkainen nainen, jolla on vaaleansininen paita ja mustat housut, seisoo kädet ojennettuina ja näyttää puhuvan ilmeikkäästi modernissa, minimalistisessa huoneessa, jossa on musta sohva ja suuret ikkunat.

Lyhyet vaaleat hiukset omaava nainen, jolla on sininen t-paita ja mustat housut, istuu mustalla nahkasohvalla sinisen pyyhkeen vieressä ja katsoo huolestuneena ylöspäin.

Punatukkainen nainen punaisessa takissa elehtii intohimoisesti etualalla, kun taas toinen nainen makaa taustalla mustalla sohvalla ja vaikuttaa ahdistuneelta tai uupuneelta. Kohtaus näyttää olevan näytelmästä.

Nuori nainen istuu paljain jaloin lattialla, näyttää mietteliäältä ja pureskelee sormeaan, kun taas vanhempi nainen seisoo lähellä laukku kädessään ja vaikuttaa huolestuneelta. He ovat minimalistisessa, modernissa huoneessa, jossa on valkoiset seinät ja suuret ikkunat.

Minimalistisella näyttämöllä on kolme naista; yksi makaa sohvalla, toinen seisoo paljain jaloin ja puhuu keskellä, ja kolmas seisoo pöydän vieressä katselemassa. Taustalla on suuri ikkuna, jossa on violetti valaistus.

Valkoihoinen paljasjalkainen nainen istuu lattialla polvet rintaansa vasten ja näyttää järkyttyneeltä, kun taas musta-asuinen vanhempi nainen seisoo hänen takanaan pöydän vieressä valoisassa, minimalistisessa huoneessa.

Lyhyet punaiset hiukset ja kirkkaanpunainen takki on lyhyellä punaisella naisella, joka seisoo etualalla ja näyttää vakavalta. Hänen takanaan toinen henkilö löhöilee mustalla sohvalla modernissa, minimalistisessa huoneessa, jossa on suuret ikkunat.

Kaksi naista istuu mustalla sohvalla modernissa, minimalistisessa huoneessa. Toinen, jolla on punaiset hiukset ja punainen takki, istuu reunalla ja katsoo eteenpäin. Toinen, jolla on vaaleat hiukset ja sininen takki, istuu selkänojalla, paljain jaloin, ja katsoo sivulle.

Etualalla istuu keltaiseen toppiin pukeutunut nuori nainen, joka katsoo mietteliäästi, kun taas toinen nainen, jolla on punaiset hiukset ja harmaa pusero, istuu taustalla mustalla sohvalla. Molemmat ovat minimaalisessa, valoisassa huoneessa.

Kolme naista on modernissa lavastuksessa: yksi sinipukuinen seisoo mustan sohvan vieressä, yksi kelta-mustapukuinen istuu ristissä lattialla ja yksi harmaapukuinen polvistuu pöydän ääressä, kaikki suuren ikkunan edessä, jossa on violetti taivas.

Nuori nainen, jolla on keltainen toppi ja mustat housut, istuu ristissä lattialla ja katsoo sivulle. Taustalla seisoo siniseen bleiseriin pukeutunut vanhempi nainen, joka näyttää puhuvan hänelle.

Etualalla lattialla istuu punatukkainen nainen, joka peittää suunsa kädellään. Taustalla toinen siniseen bleiseriin pukeutunut nainen istuu mustalla sohvalla ja katsoo häntä vakavalla ilmeellä.

Kolme naista minimalistisella näyttämöllä: yksi istuu mustalla sohvalla taustalla, toinen istuu ristissä pöydällä pitelemässä kirjaa, ja kolmas kyyristyy pöydän alle katsoen intensiivisesti ylöspäin.

Lavalla on kolme naista: yksi punatukkainen nainen kyyristyy mustalla sohvalla, vaalea nainen sinisessä takissa seisoo yllättyneenä, ja ruskeaverikkö keltaisessa villapaidassa on etualalla huolestuneen näköisenä.

Kommentarer

Teos on jännällä tavalla ristiriitainen: sen takana on pitkälti naisvoittoinen tiimi - lavalla kolme eri-ikäistä, loistavaa naista eikä yhtään miesnäyttelijää - mutta siinä käsitellään vain naisten välistä kilpailua, vihaakin; ei yhteistyötä, solidaarisuutta tms. (tällainen ei olekaan mahdollista näytelmän maailmassa). Vaikka dialogit pyörivät pelkästään poissaolevan miehen ympärillä - hohhhoijaa mitä heterohommaa - ne saavat silti nauramaan. Lavastus ja puvustus olivat yksinkertaisen tyylikkäät! Mainiota pohdintaa myös mustasukkaisuudesta.

Loistavat naisnäyttelijät, etenkin Leena Uotila ja Jonna Järnefelt, unohtamatta Cecilia Paulia, toivat näyttämölle kolme naiskohtaloa, joiden oma moka oli rakastua samaan mieheen peräjälkeen. Miestä ei näyttämöllä näe. mutta näytelmä puistatti ja pani miettimään; olemmeko me naiset todella noin tyhmiä ja hirveitä?En ihmettele yhtään, että feministit suuttuivat. Menkää naiset katsomaan porukalla ja miettikää, kenties kirjailija ja ohjaus kärjistää???

Hyvänen aika - miten karmea tarina - ja monelle totuus - voikaan naurattaa niin hykerryttävästi, että vierustoverikin on huomioitava! TAITAVA, NEROKAS TOTEUTUS - miten yksinpuhelut voikaan toimia! Leena Uotila räjäyttää auki yleisön silmät ja korvat - parempana kuin koskaan. Jonna Järnefelt loksauttaa leuat auki -ja suut vaan suurenevat tulkinnan edetessä sormenpäistä varpaan kynsiin. Mihin nämä kaksi naista pystyvätkään! Cecilia Paulin raikas, aito, nuoruus hämmentää kutkuttavasti loppunousua - ja yleisöä. Hyvä Raila Leppäkoski. Hyvä Liisa Ryömä ja koko team. KIITOS ELÄMYKSESTÄ!
Tämä on nähtävä toistamiseen! Terv. Ritva Kuusisto